Blogikirjoituksia

Kiitos äänestäjät, kannattajat ja tukiryhmäläiset

Sunnuntai 3.5.2015 - Pirkko Jartti

Eduskuntavaalit 2015 vaalikampanja on ohi. Ensikertalaiselle se oli huikea kokemus. Kiitos kaikille äänestäjille, matkan varrella kannustaneille ja tukiryhmäläisille! Lämpimät onnittelut kaikille valituille kansanedustajille!

Kokoomus menetti yhden paikan pienellä äänimäärällä. No, 2011 Kokoomus sai viimeisen paikan. Kampanjan aikana pääsin kertomaan tärkeistä asioista ja kuulemaan huolia ja iloja ympäri Pirkanmaata.

Työni jatkuu lääkärinä. Samoin luottamustoimet jatkuvat niin Pirkkalan valtuustossa ja kunnanhallituksessa kuin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuustossa ja kuvantamis- ja sairaala-apteekin johtokunnassakin.

Kampanjan aikana kiersin ympäri Pirkanmaata: Virroilta Valkeakoskelle, Sastamalasta Mänttä-Vilppulaan. Olen ajellut Pirkanmaata ennenkin, mutta tein taas uusia havaintoja maakunnastamme. Tampereella ja sen ympäryskunnissa haasteet ja ratkaisut ovat kovin erilaisia kuin maakunnan pohjoisen laidan kunnissa, joissa väestö ikääntyy nopealla tahdilla.

Liikenne, turvallisuus, työttömyys ja SOTE-ratkaisun tuomat asiat puhuttivat vaalikampanjassa ja varmasti ne tulevat puhuttamaan edelleen. Itse tulen pitämään terveyden ja sosiaalipuolen asioita sekä liikenteeseen liittyviä teemoja esillä eri foorumeilla.

Seuraava hallitus joutuu tekemään vaikeita valintoja. Inhimillisyys ja tulevaisuudenajattelu ovat toivottavasti päätösten taustavoima.

Pirkanmaalla on paljon aineksia menestyä jatkossakin. Tarvitsemme yhteistyötä ja eteenpäin suuntaavaa optimistista toimeen tarttumista. Teollisuudella ja palveluilla on voimavarana hyvät yliopistot ja sieltä valmistuvat osaajat. Yliopistot houkuttelevat myös tänne osaajia ympäri maailmaa. Siitä on hyvä ponnistaa eteenpäin.

Lämmin kiitos!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit 2015, Kokoomus, kampanja, kiitos, onnittelut, SOTE, liikenne, turvallisuus, kansanedustaja, Pirkanmaa, lääkäri

Huhtikuun vaalit lähestyvät

Torstai 22.1.2015 - Pirkko Jartti

Eduskuntavaalien 2015 äänestyspäivä on sunnuntai 19.4. Tunnelma nousee vielä jäljellä olevan lähes kolmen kuukauden aikana. Kiivain kampanjoinnin tahti alkaa, kun me ehdokkaat saamme numeromme kuukautta ennen vaaleja.

Oma vaalikampanjani on jo käynnissä. Keväällä kierrän ympäri Pirkanmaata tapaamassa äänestäjiä ja osallistumassa vaalipaneeleihin ja muihin tilaisuuksiin. Kampanjapäällikköni Ilona Salomaa yrittää pitää huolta ehtimisistäni ja kalenteristani. Häneltä kannattaa kysyä, jos haluatte kutsua minut paikalle.

Kevään ajan toimin normaalisti arkityössäni lääkärinä. Pirkkalan kunnanhallituksessa ja valtuustossa on myös asioita hoidettavana. Vain nykyisillä kansanedustajilla on lomaa vaalikampanjaa varten. Vapaata minä ja kaikki muutkin ehdokkaat tarvitsemme niin lepoon kuin liikuntaan. Kulttuuriharrastuksia jatkan myös. Liput on varattuna Verdin Nabuccoon. Aion myös käydä Ateneumissa Jean Sibeliuksen 150-vuotisnäyttelyssä sekä Göstan Markiisitar ja paroni ovat myös ohjelmassa.

Pirkanmaan omat teemat vaaleissa ovat vielä muotoutumassa. Tampereella esillä ovat eri huolet kuin ympäristökunnissa. Kaikki puolueet ja kaikki ehdokkaat toki ajavat hyviä asioita. Taloustilanteen vakavuus tuo silti päätettäväksi hyvinkin ikäviä asioita ja kovia valintoja.

Yrittäjyys ja kasvavien vientiyritysten syntymiseen poliitikko voi antaa vain kannustusta ja hieman tukea lainsäädännössä. Uusien innovatiivisten yritysten syntyminen on maallemme elintärkeää ja sen pitäisi tarkoittaa muutakin kuin juhlapuheita.

Terveys- ja hyvinvointiasioissa SOTE-uudistuksessa on vielä pureksittavaa, etenkin sosiaalipuolen muutoksista ei ole paljoa keskusteltu. Ikäihmisten hoivatarpeen ratkaiseminen etenkin Pirkanmaan laita-alueilla ei ole helppoa. Hyviä ja toimivia esimerkkejä järkevistä uusista toimintatavoista löytyy jo Etelä-Karjalassa tehtyjen kokeilujen pohjalta.

Eduskunnassa ajetaan maan asioita, ei pelkästään oman vaalipiirin tai kotikunnan. Ehdokkaat ovat erilaisia siinä kuin myös puolueet, joten kannattaa tutustua.

Pirkanmaata kiertäessä on ainakin selvinnyt, että poliitikon on oltava laaja-alainen. Kokemus kuntapolitiikasta ja maakunnan yhteistyöstä auttaa vastaamaan kysymyksiin rehellisesti - kovin helppoja ja yksinkertaisia ratkaisuja ongelmiin ei ole.

Pohdintoja erilaisiin asioihin on jatkossakin täällä blogissa.

Omat kokemukseni ehdokkuudesta ovat kannustavia ja innostavia. Hauskaa on myös ollut tavata erilaisia ihmisiä. Lämmin kiitos saamastani kannustuksesta, kysymyksistä ja palautteista!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kansanedustajaehdokas, eduskuntavaalit, kulttuuri, SOTE, Pirkanmaa, Ilona Salomaa, kampanjapäällikkö

Vaalikoneen vastaukset - vinkkejä lukijoille

Maanantai 12.1.2015 - Pirkko Jartti

Netin vaalikoneiden paras ominaisuus on ehdokkaiden tasa-arvoisuudessa. Sieltä löytää kiinnostavia ehdokkaita, jotka eivät ole kansanedustajia tai tv-julkkiksia. Huono puoli on se, että aika monimutkaiset asiat joutuu kuittaamaan rastilla ja parilla rivillä tekstiä.

Vaalikoneita on paljon. Niihin vastataan nopeasti ja kaikkiin vastaaminen vie paljon aikaa. Kysymykset on laadittu hyvin, huonosti tai monitulkintaiseksi. Ymmärränkö ne samalla tavalla kuin äänestäjät?

Sitoudunko vaalikoneessa antamaani mielipiteeseeni? Ainakin keväällä annettujen vastausten mukaan tullaan kaikkien kansaedustajien toimia arvostelemaan mediassa.

Vaalikoneissa on omat ongelmansa. Kysymysten lisäksi ehdokkaan ja äänestäjien mielipiteiden samankaltaisuutta mitataan vähän sinnepäin. Helpoin tapa on laskea +1p, jos mielipide on sama ja -1p, jos mielipide on eri. Tällöin tietysti kysymysten olisi oltava yhtä tärkeitä ja samoja merkitykseltään. Näinhän todellisuudessa ei ole. 

Vinkki: vaalikonetta kannattaa kokeilla useamman kerran ja hieman vaihdella omia vastauksia, jos ehdokkaat vaihtuvat paljon, niin kannattaa tarkastella tarkemmin tarjottujen ehdokkaiden omia vastauksia.

Me ehdokkaat periaatteessa sitoudumme oman puolueemme linjaan. Senkin sisällä meillä kaikilla on omat painotuksemme. Lehdissä vaalikoneiden datasta sitten päätellään, miten sijoitumme puolueemme sisällä, joskus sekin menee päin honkia.

Noloimpia ovat ehdokkaat, jotka vastaavat kaikkeen suunnilleen keskinkertaisesti, jolloin he olisivat mahdollisimman paljon kaikkien kavereita. Jotkut taas vastaavat, kuten kuvittelevat äänestäjien haluavan heidän vastaavan. 

Todellisuudessa yksinkertaisetkin kysymykset ovat monimutkaisia. Tämän olen politiikassa oppinut.

Kysymys: "Tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita."

Tämän kanssa voin olla samaa mieltä. Paljon töitä paiskivien on saatava nauttia työnsä tuloksista. Suuret ja kohtuuttomat tuloerot taas ovat Suomelle huono asia eivätkä kaikki tuloerot johdu lahjakkuudesta tai ahkeruudesta. Niitä en kannattaisi.

Netistä löytyi sattumalta Osmo Soinivaaran tuskainen pohdinta tähän samaan kunnallisvaalien vaalikoneen kysymykseen vuodelta 2012. 

Kysymys:" Perinteiset arvot - kuten koti, uskonto ja isänmaa - muodostavat hyvän arvopolitiikan politiikalle."

Tähän todennäköisesti vastaisin olevani samaa mieltä ja se on osa arvojani. Silti "koti, uskonto ja isänmaa" 2015 ovat sisällöltään kovin erilainen asia kuin vaikka 1939. Suomen perinteisiä arvoja ovat ainakin demokratia, koulutus ja tasa-arvo.

Politiikka voi tukea koteja, kaikenlaisia koteja. Vaikka uskonto ei ole valtion, vaan kirkkojen oma asia, niin sieltä tuleva ajatus tasa-arvoisuudesta ja myötätunnosta osana hyvää elämää, ovat osa omaa arvomaailmaani. Isänmaa on se, minkä parasta me kaikki poliitikot yritämme ajaa.

En aio olla vaalikoneiden vanki. Minusta jokaisen poliitikon on käytettävä parasta saatavilla olevaa tietoa. Hyvä poliitikko muuttaa mielpidettään, kun tiedot asiasta paranevat.

Blogeissa selitän omaa ajatteluani ja arvojani enemmän kuin parilla lauseella vaalikoneen selityskentässä. Toisaalta ja toisaalta selittely on hieman tylsää. Helpompaa olisi antaa räväköitä populistisia otsikoita, kuten jotkut kanssaehdokkaat. Silti teen mieluummin rakentavaa ja tietoon perustuvaa politiikkaa äänestäjien ja Suomen parhaaksi.

"Onko vaalilupaukset tehty rikottavaksi?" ,kuten varmasti jossain tullaan kirjoittamaan. Onneksi ovat ja yksikään puolue ei ole diktaattorina. Se mahdollistaa neuvottelemisen, poliittisen keskustelun ja parhaan lopputuloksen hakemisen.

Kompromisseista huolimatta ajan oman arvopohjani ja linjani mukaisia asioita parhaani mukaan.

Vaalikoneita kannattaa kokeilla, silti niiden tuloksia kannattaa katsoa hieman kriittisesti ja tutustua omalta tuntuviin ehdokkaisiin muutenkin. Äänestäminen on tärkeintä, vain annetut äänet lasketaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vaalikone, eduskuntavaalit, kansanedustaja, tv-julkkis

Kampanjapäällikön tervehdys!

Keskiviikko 12.11.2014 - Ilona Salomaa

Sanotaan, että kampanjapäällikön paratiisi on hyvä ehdokas. Allekirjoitan tämän täysin.

Pirkanmaan kansanedustajaehdokas Pirkko Jartin eduskuntavaalisivut ovat nyt virallisesti avattu. Tervetuloa! Pirkon eduskuntavaalikampanja etenee varsin mukavissa merkeissä. Ehdokas tukiryhmineen on vieraillut aktiivisesti useissa eri kunnissa ja erilaisissa tapahtumissa: kalamarkkinoilta paikallisiin perinnepäivällisiin. Näille sivuille päivittyy jatkossakin kuvia tapahtumista ja tapaamisista.

Kiitos kaikille lämpimästä vastaanotosta sekä avartavista keskustelutuokioista ympäri maakuntaa! Kansalaisten kanssa käydyt keskustelutuokiot suomalaisen yhteiskunnan tilasta ja sen tulevaisuudesta ovat olleet herättäviä, mielenkiintoisia ja kokonaisuudessaan erittäin merkityksellisiä.  Hienoa, että ihmiset ottavat kantaa – heitä kuunnellaan!

Tulevaisuudessa näille sivuille päivittyy ehdokkaan sekä hänen tukiryhmänsä kirjoituksia ja kommenttipuheenvuoroja tärkeistä yhteiskunnallisista asioista. Erikoislääkärinä Pirkko Jartille keskeinen teema on luonnollisesti terveys- ja hyvinvointi. Sanomattakin on selvää, että tulevassa eduskunnassa olisi syytä olla mukana Pirkon kaltainen terveyden- ja hyvinvoinnin asiantuntija. Jo pelkkä ”sote” vaatii selventyäkseen alan ammattilaisen näkemystä. Tarvitsemme kansanedustajan, jolla terveysalan substanssi, vahva asiantuntemus, on paikallaan. 

Pirkko Jartille tärkeä teema on myös turvallisuus. Muutama päivä sitten tasavallan presidentti Sauli Niinistö muistutti puolustusvoimien toimintakyvyn turvaamisesta.  Korkean toimintavalmiuden merkitystä ei saa aliarvioida. Sotilaalliset varamme on turvattava. Kansanedustajaehdokkaana Pirkko Jartti on teemoissaan kiinnittänyt huomiota juuri samoihin asioihin puhuessaan riittävien puolustusmäärärahojen turvaamisesta.

Maalaistalon tyttärenä Pirkko Jartti tuntee myös yrittäjyyttä sekä maaseudun asioita ja elämää. Tämä on nähtävä vahvuutena, jolloin asioita ei katsota ainoastaan isojen asutuskeskusten näkökulmasta, vaan kiinnittämällä huomio myös pienempien taajamien ja yhdyskuntien elämään. Kyläkin on merkittävä innovaatioympäristö. Pirkon näkökulmasta katsottuna voidaankin ajatella, että ”kaiken takana on maaseutu”.

Matkailu on ollut pitkään maaseudun voimavara ja sitä kautta myös kulttuurisen elämän ja erilaisten perinteiden ja perinnearvojen vaaliminen. Kulttuuri eri muotoineen muodostaa myös Pirkon keskeisen vaaliteeman. Pirkolle taide itsessään on arvo. Hänet voikin nähdä usein erilaisissa kulttuuritapahtumissa: konserteissa, taidenäyttelyissä. Kulttuurin merkitys ihmisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää ja Pirkolle palvelu- ja virikesetelien käyttö kulttuuripalveluissa on jatkossakin kehitettävä mahdollisuus. Harva tulee pohtineeksi palvelusetelien käyttöä kulttuurin käyttäjätarpeista käsin. Pirkon mielestä palvelusetelit ovat mahdollistaja, jonka avulla kulttuuri tuodaan lähemmäksi kansalaista. Kansalainen voi hankkia itselleen haluamiaan kulttuuripalveluja, hänellä on tietty valinnanvapaus. Esimerkiksi eläkeläisten kohdalla tämä merkitsee elämänlaadun paranemista, kun heitä kannustetaan erilaisiin kulttuuritapahtumiin (sisältäen myös liikuntatapahtumia).

Toivotan koko tiimimme puolesta kaikille hyvää oloa ja syksyistä mieltä!

Olkaa yhteydessä ja kertokaa rohkeasti näkemyksistänne ja mieltänne askarruttavista asioista!

Jokainen kansalaismielipide on tärkeä ja Pirkko kuulolla!

Lämpimästi tervetuloa myös tukiryhmän jäseneksi!

Ystävällisin terveisin,

Ilona Salomaa
Pirkko Jartin kampanjapäällikkö
ilona.salomaa(at)gmail.com
040-5047540

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkko Jartti, kansanedustajaehdokas, kampanjapäällikkö, matkailu