Blogikirjoituksia

Alempaa ja selkeämpää verotusta, kiitos!

Lauantai 7.2.2015 - Pirkko Jartti

Yksikään valtiovarainministeri mistään puolueesta ei helpolla luovu mistään verotuksesta. Taantuman ja rahapulan aikana kokonaisveroasteen alentaminen ei ole helppoa, vaikka Eduskunnan enemmistö sitä haluaisi. Se on silti tehtävä.

Kokonaisveroastetta on alennettava. Palkkaveroja ja moninkertaista yhtiöverotusta on alennettava. Samalla verojärjestelmää on yksinkertaistettava. Se on liian monimutkainen.

Joskus muinoin keräsimme lääkekuitteja, joita sitten laskimme yhteen ja niittasimme veroilmoitukseen. Verovirkailija teki tarkistuslaskennan. Nykyisin asia hoituu ilman kuitteja, useimmilta ihmisiltä perusvähennyksen osan. Yksinkertaista ja selkeää.

Verojen maksamisen tulisi olla helppoa ja ennakoitavaa. Poikkeustapaukset ja päällekkäiset vähennykset ovat suorastaan haitallisia.

Yle-vero mahdollisti pienemmän hinnan kuin tv-lupamaksu, koska vapaamatkustajia ei ole eikä maksupinnareita jahtaavaa valvontaa enää tarvita.

ALV-verovelvollisuuden alarajan nostaminen ja siihen liittyvän liukuman rajan nostaminen auttaisi pienempiä yrittäjiä. Perintöveron alarajan nostaminen yksinkertaistasi pienempien perintöjen saajien verotusta. 

Ruoan arvonlisäveron alennus ei alentanut ruoan hintaa ja eikä vähentänyt köyhyyttä. Jos verotuksen avulla halutaan jakaa tukia, niin se on mietittävä etukäteen teholtaan ja vaikutuksiltaan myös koko verotuksen osalta.

Ylipäätään verotuksen valmistelussa on oltava huolellinen! Verotus vaikuttaa koko yhteiskuntaan ja sitä on tarkasteltava kokonaisuutena. Siihen me poliitikot tarvitsemme virkamiesten erikoisosaamista.

Kelan takuueläke on ollut hyvä asia. Samalla monet pienituloisimmat eläkeläiset pääsivät eroon kunnan toimeentulotuesta ja siihen liittyvästä hallinnoimisesta ja valvonnasta.

Yhteisöverojen alentaminen piristi talouskasvua, onneksi. Naapurimaidemme kesken on menossa kilpailu yhteisöverojen tasossa. Joka tapauksessa asiakkaat maksavat myös yhteisöveron. Osinkotulojen verotus ei muuttunut juuri ollenkaan. Toiveena oli kannustaa yrityksiä kasvattamaan omia pääomiaan. Nykyisin jo tiedetään, että yritysverouudistus ei kasvattanut tuloeroja.

Yritysverotuksessa halutaan verotulojen lisäksi sitä, että yritysten kannattaa kasvaa ja samalla työllistää ihmisiä. Verotuksen tulisi olla myös ennakoivaa ja johdonmukaista.

Selkeyttäminen ja yksinkertaistaminen koskee myös verovähennyksiä ja tulonsiirtoja. Se mahdollistaa hyödyn siirtymisen sinne, minne se on tarkoitettu.

Yritysten hallinnollisten velvoitteiden vähentäminen ei ole vielä onnistunut, vaikka siitäkin on varsin laaja yksimielisyys. Milloin raportoinnissa onnistuisi yksi ilmoitus, joka menee kerralla usemmalle viranomaiselle? Kunnan ja valtion tarvitsemien ilmoitusten yhdistäminen lienee mahdotonta.

Melua paremmista tietojärjestelmistä on pidettävä aina, kun puhutaan hallinnosta. Liian paljon turhaa työtä tehdään, kun tietoja joudutaan siirtämään käsin järjestelmästä toiseen. Liian paljon menee aikaa hukkaan huonojen käyttöliittymien ja kehnon käyttöosaamisen takia.

Kokonaisveroasteen alentaminen ei ole helppoa. Se koskee meitä tavalla tai toisella. Siihen liittyvät valtion ja kuntien leikkaukset koskevat niin elinkeinoelämää kuin tulonsiirtoja. Itsestään selvää on, että se on voitava tehdä huonontamatta kaikkien pienituloisimpien asemaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: verotus, puolue, vero, yritysvero, perintövero, kokonaisveroaste, taantuma, tietojärjestelmät

Vaaliteemani:Lähiruoan ja luomun edistäminen

Lauantai 7.2.2015 - Pirkko Jartti

Pirkanmaa on lähiruoan ja luomun edelläkävijä. Maaseudun elävänä pitämisessä ja matkailun edistämisessä yrittäjälähtöisellä lähiruoalla on edelleen paljon mahdollisuuksia. Eduskunnan, ministeriöiden ja ennen muuta kuntapäättäjillä on vielä tehtävää turhien esteiden madaltamisessa. Siksi lähiruoka on osa vaaliteemojani.

Kiitos lähiruoan edistämiselle kuuluu rohkeille yrittäjille, jotka ovat tarttuneet niin tuottamiseen ja jalostamiseen kuin jakeluun ja markkinointiin. Erityinen kiitos Ahlmannin koulun hankkeille ja koulutukselle, jonka avulla on tehty paljon uusia toimintamalleja ja myös tuotu asia käytännössä kaupungin keskelle.

Pirkanmaalla on monipuolista elintarviketuotantoa suklaanvalmistajista kahvipaahtimoihin, lammastiloista marjatiloihin ja erikoistuneisiin leipomoihin.

Ahlmannin suoramyynti, Kauppahalli, S-ketjun osallistuminen ja Heikki Ahopellon Armas-tuotteet sekä Tampereen huippukokkien ennakkoluulottomuus ovat lähiruoan näkyvin osa. Mukana on aktiivisia ihmisiä kehittämässä lähiruokarenkaita hankintaan ja pienyrityksiä keksimässä uusia asiakaslähtöisiä tuotteita.

Maatalous tarvitsee pitkäjänteisyyttä. Pirkanmaan lähiruokahanke toivottavasti muuttuu jatkuvaksi toiminnaksi ja siinä kehitetyt hyvät käytännöt leviävät koko maahan. Suomessa on liikaa hankkeita, jotka päättyvät hankerahoituksen päättymiseen - tavoitteena tulee olla siirtyminen kestävään liiketoimintaan.

Suomi on syystä ylpeä elintarviketurvallisuudesta. Siitä on syytä pitää kiinni. Silti ehkä pienimuotoisen tilatuotannon ei tarvitse toimia aivan samoilla vaatimuksilla kuin elintarviketeollisuuden suuryksiköiden massatuotannon, kunhan laatuvalvonta on kunnossa.

Julkisten hankintojen, etenkin kuntahankintojen merkitys on suuri. Pientuottajan osallistumismahdollisuus kilpailutuksissa vaatii osaamista kunnissa ja poliittista tahtoa.

Lähiruoka ja luomu ovat matkailun vetovoimatekijä, jos ne muistetaan matkailumarkkinoinnissa niin alueellisesti kuin valtakunnallisesti.

Lähiruoka antaa ruoalle kasvot. Tärkein merkintä on tuottajan nimi ja paikkakunta.

Kannattaa muistaa lähiruoan määritelmä: Lähiruoka on ruoantuotantoa ja-kulutusta, joka käyttää oman alueensa raaka-aineita ja tuotantopanoksia edistäen oman alueensa taloutta, työllisyyttä ja ruokakulttuuria.

Lähiruoka on kulttuuri-, kuluttaja-, yritys-, elinkeino-, alue- ja vientipolitiikkaa.

Erikoistuneella pienelläkin tuottajalla on myös mahdollisuus menestyvään vientiin, jos vienninedistämisessä osataan huomioida pk-yritysten kovin rajalliset omat mahdollisuudet kansainväliseen markkinointiin. Esimerkiksi Saksan markkinoilla ruotsalaiset pientuottajat ovat onnistuneet paljon suomalaisia paremmin. Tässä on vielä politiikoilla tehtävää.

Lähiruoka tarvitsee uudenlaista liiketoimintaosaamista, jossa toimitaan verkostona, kehitetään logistiikkaa ja ostamista. Asiakkaita on, kunhan juuri sille sopivia tuotteita osataan tuottaa, jalostaa ja myydä.

Pienpanimoja tuetaan tuotantomäärän mukaisella alennetulla verotuksella, perusteena on alan käsityövaltaisuus. Saman luulisin koskevan muitakin elintarvikeketjun pienyrityksiä. Tässä on mahdollisuuksia keksiä oikeudenmukaisia pk-yritystoimintaa edistäviä malleja.

Ruoka-alan kehittämistä ovat haitanneet ristiriidat pienten ja suurten tuottajien intressien välillä. Suurtuottajilla on ollut enemmän vaikutusvaltaa lainsäädännössä.

Poliittisissa tukitoimissa markkinalähtöisen yrittäjyyden edistäminen on riittämätöntä. Sen seurauksena lähiruoan kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Ostaminen on koettu vaikeaksi.

Menestystä on syntynyt, kun keskustelu on kääntynyt tuista herkullisuuteen, tuoreuteen ja elämyksiin, joita ruokakulttuuri tuottaa. Pirkanmaalla on puheen sijaan toimittu ja alettu luomaan lähiruoalle uusia kohtaamispaikkoja asiakkaiden kanssa. Niin ovat toimineet myös talkoohengellä kuluttajien keskuudessa syntyneet ruokapiirit ja ammattikeittiöiden sopimusviljelijät.

Maatalous työllisttää noin 300 000 henkeä, 12% työvoimasta. Yrityksiä on noin 1900, joista suurin osa on pieniä. Kasvu syntyy vientiä kasvattamalla ja löytämällä kilpailukykyisiä erikoistuotteita.

Lähiruoka jalostusketjuineen on osa yrittäjälähtöistä maaseutupolitiikkaa. Se pitää maaseudun elävänä, luo uusia työpaikkoja niin maalle kuin kaupunkeihin. Samalla se parantaa elämän laatua.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lähiruoka, luomu, Pirkanmaa, maatalous, Suomi, matkailu, pk-yritys, marjatila, suklaanvalmistaja, maaseutuAhlmannin koulu

Terve työpaikka on tuottavin

Sunnuntai 18.1.2015 - Pirkko Jartti

Nopein keino lisätä kunnissa ja yrityksissä tuottavuutta ja tulosta on vähentää turhia sairauspoissaoloja. Se tarkoittaa parempaa johtamista. Se ei tarkoita, että töissä oltaisiin kipeänä ja huonossa kunnossa.

Sairastaminen on kallista. Yksi sairauslomapäivä maksaa yritykselle 350 euroa ja yhteiskunnalle se maksaa yli 220 miljoonaa euroa vuodessa. Siinä haaskaantuu niin työntekijän palkkakulut, työn tulokset ja vielä päälle työn organisoimiseen ja sijaisjärjestelyihin kuluva aika. Etenkin kuntien johdossa tämä tunnutaan ymmärtävän huonosti.

Sairastaminen on normaalia. Vuodessa kohdalle osuu yleensä pari flunssaa, särkyjä ja vaivoja ja onnettomuuksiakin ja vakavia sairauskohtauksia tapahtuu. Suomalaisessa normaalissa työpaikassa silti harvoin keskimääräinen sairauspäivien määrä on yli 10 päivää/työntekijä. Korostan: keskimäärin ja tarpeeksi isoissa yksiköissä.

Kovapäinenkin työantaja ymmärtää rahan. Työterveyslaitoksen laskurilla voi tehdä sormiharjoituksia tuottavuusvaikutuksista.

Perinteisessä työturvallisuudessa jo osataan vähentää työtapaturmia, vetoa ja melua. Homerakennusten korjaamisessa on vielä paljon tehtävää.

Influenssarokotusten tarjoaminen koko henkilökunnalle maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti. Ei kukaan halua olla turhaan sairaana.

Työterveydellä on tarjota kohtuullisen helppoja ja kustannuksiltaan pieniä keinoja vähentää sairauspoissaoloja. Kannattaa kysyä, mitä taukojumppa, liikuntaseteli tai muut työssä hyvinvointia parantavat toimenpiteet voisivat olla.

Vaikeinta on uskoa, että kyse on johtamisesta. Huono ja ja erittäin huono johtaminen lisää sairastuvuutta.

Ensiksi: johdon on seurattava sairauspoissaolotilastoja järkevällä tasolla. Silloin ongelma-alueet löytyvät.

Toiseksi: johdon on uskallettava tehdä muutoksia omaan toimintaansa ja toimintaan ylipäätään. Esim. jos tiimien ristiriitojen selvittelyä ei tehdä asiallisesti, niin se tulee todella kalliiksi lisääntyvien burn out- määrien kasvaessa varsin nopeasti.

Jos sairauspoissaolot ovat vaikka luokkaa 15 pv/työntekijä vuodessa, sille voi olla hyvä selitys tai kyseessä on vakava ongelma. Hyvä keino on kysyä sitä niin työterveyshuollosta kuin työntekijältä itseltään. Tätä kutsutaan myös varhaisen puuttumisen malliksi.

Tyypillisessä varhaisen puuttumisen mallissa esimiehen on kysyttävä alaiseltaan "miten menee, miten voit", jos sairausloma on yli viisi päivää tai vuodessa on yli kolme sairauspoissaolojaksoa. Aina.

Varhaisen puuttumisen toimintaa ei missään tapauksessa saa ottaa käyttöön töksäyttäen. Siitä on sovittava yhdessä työntekijöiden ja mielellään työterveyshuollon kanssa. Se ei ole kyttäämistä ja valvontaa, vaan aivan normaalia johtamista ja välittämistä.

Esimiehet on myös koulutettava, jotta homma sujuisi. Voisi luulla, että kuka vain osaa kysyä "mitä kuuluu", mutta kun helposti se siellä toisessa päässä kuullaan ihan jonain muuna, pahimmillaan pottuiluna. 

Toistuviin niska-hartiavaivoihin auttaa, kun henkilö ohjataan työfysioterapeutille ja/tai omatoimiseen jumppaan. Joskus hankitaan sähköinen työpöytä tai uusitaan työtuoli.

Tarvittavat muutokset ovat kuluina pieniä asioita, jotka vain on esimiehen päätettävä hoitaa kuntoon. Toisinaan työtekijän on mentävä lääkäriin hoidettavaksi.

Työterveyshuollossa autetaan ratkomaan ongelmia, hoidetaan sairauksia, ohjataan tutkimuksiin jne. Työterveyshuolto ei pysty järjestämään esim. parempaa esimiestä työpaikalle, ei lisämään palkkaa työntekijälle jne.

Suurimpia kuluja tulee tuki- ja liikuntaelinten ja mielenterveyden ongelmista. Niiden ennaltaehkäiseminen kannattaa!

Hyvään ja hyvin johdettuun työpaikkaan on mukava tulla aamulla. Samalla tietää, että mahdollisiin ongelmiin työpaikalla tartutaan ja ne ratkaistaan oikeudenmukaisesti.

Kulusäästöjen kanssa painivissa kunnissa tilanne on vaikea. Ennaltaehkäisy on ihan todellista kulua, mutta niin ovat myös sairauspoissaolojen kulutkin. Maksajat ovat vain eri organisaation tahot. Veronmaksaja maksaa ne lopulta, yleensä paljon suurempina kuluina.

Joskus kunnanhallituksissa ja muussa johdossa ei edes ymmärretä, paljonko sairastamisen kulut ja siinä samalla tuleva inhimillinen kärsimys todella maksavat. Piilokulut pahoista ylikuormituksista ja sählingit sijaisten hankinnassa jäävät yleensä alimman tason murheeksi.

Julkisella sektorilla on olemassa hyviäkin esimerkkejä. Niiden olisi levittävä laajemmin käyttöön.

Nopein tapa parantaa tuottavuutta ja lisätä tulosta on se, että sijoittaa ongelmien ennaltaehkäisyyn, tapaturmien torjuntaan ja ennen muuta hyvään johtamiseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: terveys, sairausloma, ennaltaehkäisy, yritys, kustannus, yhteiskunta